Dessien kuulumisia ja timkat-perinteitä

Vietettyämme Addis Abebassa viikon, lähdimme ajamaan aikaisin aamulla muutaman sadan kilometrin päässä sijaitseevaan Dessien kaupunkiin, joka on noin parinsadantuhannen ihmisen kotikaupunki. Matkamme vei vuorten yli, amhara-heimon perinteisen asuma-alueen halki. Seurueeseen kuuluivat meidän lisäksemme Vesa ja Sari Lehtelä, SLS;n työntekijöitä Addiksesta, pastori Helena Turja Seinäjoelta, joka on ollut täällä vapaaehtoistyöntekijänä. Lisäksi kyytiin hyppäsi Etiopian luterilaisen kirkon ainoa palkattu kirkkomuusikko Andreas.

Voi perustellusti todeta, että pieninkin tämän matkan aikana ylitetyistä vuorista vastaisi melkoista tunturia kotimaassa, ja tämän maan matalin kohta on suunnilleen meidän Haltimme tasalla. Matkan varrella nousimme välillä lähes neljän tuhannen metrin korkeuteen, ja välillä laskeuduimme noin tuhannen metriin. Kuvaavaa on, että vesipullotkin menivät paineen vaihtelusta ruttuun. Näköalat olivat huimaavia, ja eläimistö tien varrella eksoottista. Välillä taajamissa tien täyttivät vuohet, lampaat, nautakarja, kamelit, aasit ja tietysti paikalliset hevoskiesit!

 Dessiessä tutustuimme luterilaisen Mekane Yesus-kirkon työhön. Kävimme paikallisen synodin (meikäläisittäin hiippakunnan) toimistoilla tutustumassa työntekijöihin, jotka kertoivat meille muun muassa kirkon vammaistyöstä. Pääsimme tutustumaan tähän toimintaan ruohonjuuritasolla, vierailemalla toimintakeskuksella, missä nämä ihmiset keskustelivat omista asioistaan ja saivat apua moniin käytännön ongelmiin. Tuntui hurjalta ajatella, että muutama vuosi sitten nämä ihmiset olivat näkymättömissä, kuka sukulaisten piilottamana, kuka kerjäläisenä. Nyt nämä samat ihmiset keskustelivat itse omista asioistaan ja miettivät, kuinka voisivat parantaa toimeentuloaan esimerkiksi pienyrittäjyyden kautta.
Pääsimme vierailemaan kirkon sosiaalityöntekijän kanssa muutamien vaikeasti vammaisten lasten koteihin. Oli silmiä avaavaa vierailla näiden ihmisten kodeissa, jotka eroavat jokin verran asuntomessujen tarjonnasta. Samalla tutustuimme Mekane Yesus-kirkon voimavaraan, vapaaehtoistyöhön. Kotikäynneillä meitä opasti myös eräs paikallisen seurakunnan jäsen, joka kiertää tervehtimässä ja auttamassa vaikeasti vammaisia heidän kodeissaan.

Meidän Dessiessä olessamme tuli tammikuun 19. päivän aika. Tällä päivämäärällä Etiopian ortodoksinen kirkko viettää loppiaista, paikallisesti kutsuttuna timkatia. Loppiaisen aiheena täällä on Jeesuksen kaste Jordanvirrassa (sama teema on suomalaisessa kirkkovuodessa ensimmäisellä sunnuntailla loppiaisen jälkeen). Päivä vastaa juhlavuudeltaan meikäläistä joulua ja juhannusta. Jo viikolla näkyi kaupungeissa timkat-koristeita, kaduille tuotiin kylttejä, ja ruokaa laitettiin suuren perhejuhlan edellä.
Juhlan vietto alkoi 18.1. aaton tapahtumilla, jolloin ortodoksisista kirkoista ympäri kaupunkia tuodaan juhlallisessa kulkueessa liitonarkin kopio eli tabot. (Jokaisessa ortodoksikirkossa on alttarin takana kopiot liitonarkista ja lain tauluista. Etiopialaisen legendan mukaan alkuperäisen liitonarkin sijainti on Etiopiassa Lalibelassa.)

Aattoiltapäivänä kaupungille järjestäytyi suuria juhlakulkueita perinteisessä järjestyksessä, ja katujen varret täyttyivät kulkueiden seuraajista. Jokaisesta kirkosta lähti kulkue, joidenka väkijoukko yhtyi Dessien urheilukentälle suureksi juhlakansaksi. Kulkueissa osallistujat ja suuri osa tienvarsikansaa oli laittanut ylleen puhtaan valkoiset juhlavaatteet, papeilla oli kirkkaanvärisiä juhlapukuja. Ilmatilaa hallitsi kirkkorummun rytmikäs kumu sekä kovaäänisistä toistetut vuorolaulut. Kulkueiden kärjessä kulkivat nuorten miesten tiiviit ryhmät, joissa nuorukaiset hyppivät ja tanssivat edestakaisin, heiluttivat keppejä, lauloivat lauluja, ja pitivät silminnähden hauskaa. Tämän ryhmän jälkeen seurakunnan lippua/banderollia kannettiin, jota seurasi lasten ja nuorten laulavia ja tanssivia ryhmiä. Kulkueen keskellä tuli apupappien ja korkeampien hengenmiesten värikäs linnake, joiden yllä kimmelsi kulta- ja hopealangasta jäykät kankaat, suitsuke tuoksui, ja värikkäät päivänvarjot suojelivat hengenmiesten silmiä auringolta. Heistä etummaiset kantoivat suuria ikonitauluja mukanaan. Suurimman päivänvarjon alla kunniatehtävän saanut pappi kantoi päänsä päällä tabotia, joka oli verhottu paksuun kankaaseen. Pappien kulkiessa ohi, hurskas kansa kumarsi, niiasi ja teki valtoimenaan ristinmerkkejä (timkat on yksi niitä harvoja tilanteita, jolloin tavallinen kirkkokansa saa nähdä kirkkonsa kaikkein pyhimmässä säilytetyn tabotin).

Seurasimme väkijoukossa Dessien timkatin aattomenoja, juhlat olisivat jatkuneet yli yön ja pari seuraavaa päivää, muun muassa jumalanpalveluksella juhlakentällä, veden pyhityksellä (sen näimme hotellin telkkarista), ja paluu kulkueella (jonka keskelle jäimme palattuamme sunnuntailounaalta kaupungista). Vaikka Dessien ympäristön väestö onkin pääasiassa muslimitaustaista, oli silti kaupunki tupaten täynnä juhlakansaa. Eräs etiopialainen tuttavamme muisteli, ettei aiemmin juuri koskaan ollut näkynyt näin paljon Etiopian lippuja timkat-kulkueissa. Ortodoksinen kirkko ja muslimit käyvät vääntöä maan enemmistöuskonnon asemasta, jolla on vaikutusta myös vallan jakautumiseen. Ehkä lippujen käyttö näyttävässä kulkueessa oli ortodoksien tapa viestiä, ettei enemmistö ole vielä muslimeilla. Yhteisen symbolin omiminen tietysti saattaa ärsyttää muita, koska esimerkiksi muslimit eivät käytä kansallisia tunnuksia kokoontuessaan kulkueissa kaupungilla. Etiopia on muutoksen tilassa monella tavalla, jäämme tarkkailemaan mihin suuntaan muutokset kääntyvät ja rukoilemme, että rinnakkaiselo eri uskoa tunnustavien välillä voisi tapahtua rauhanomaisesti ja ystävyyden hengessä.

SUOMI Tuomas ja Miina taas kotona

Yli kuukausi on vierähtänyt paluustamme Suomeen joulukuun alussa. Viime viikolla saimme antaa viime hetken yösijan ja Etiopian-vinkit Hanna ja Juha Takalalle, joiden kuulumisia, tuntoja ja ajatuksia saatte jatkossa lukea tässä blogissa (ja itse asiassa niitä on ensimmäinen satsi jo luettavissakin). Lähetys rakkaudesta -blogi säilyy siis Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoittelijoiden paikkana verkossa. Muutkin syksyn harjoittelijat, Hanna, Mari, Emmi ja Antti ovat todistetusti kotiutuneet kaukomailtaan, joten painopiste on nyt lähikuukausina vahvasti Etiopiassa.

Kuten huomata saattoi, meillä Etiopian lähetyskentällä vauhti kiihtyi loppua kohden. Emme ehtineet enää päivittää loppuvaiheessa, vaikka monia harjoittelumme kannalta keskeisiä asioita tapahtui ennen kuin palasimme Suomeen. Merkittävimpänä niistä kerrottakoon Miinan kuukauden pituinen jakso Gudina Tumsan vammaistenkoulussa, jossa hän sai tutustua 13–15-vuotiaiden kehitysvammaisten pre-vocational-luokan toimintaan. Lopulta tämä kuukauden jakso jäi eräänä merkittävimpänä kokemuksena mieleen koko harjoitteluajasta. Nuorten vilpitön ja mutkaton suhtautuminen uuteen tulokkaaseen, elekielen mahti ja jokapäiväinen lämmin vastaanotto jättivät lähtemättömän jäljen ja kipinän erityislasten kanssa toimimiseen ehkä myös täällä Suomessa.

Kuva: Sari Lehtelä

Tuomaan lopun aikoihin oman sointilisänsä toi Kallion perheen nuorten koulubändi. Raakelin, rummut, ja Kaarlon, alttosaksofoni, lisäksi Bingham Academy -koulun oppilaista löytyi pari kitaristia, koskentinsoittaja, kaksi huilistia, saman verran trumpetinsoittajia, muuan viulistikin, sekä varmaan tusinan verran laulajia. Koulussa ei sillä hetkellä ollut bändisoiton ohjaajaa, mutta nuorisolla oli kova halu rokata. Tuomaalla oli aikaa pitää bänditunteja vain joitakin kertoja, joten yksi kappale ehdittiin ottaa ohjelmistoon. Se oli nuorten itsensä toiveesta Toto-yhtyeen Africa vuodelta 1982 – hämmentävän itsestäänselvästi.

Yhteiset keskiviikkopäivämme Mekane Yesus -seminaarin musiikkikoulun kuorotunneilla olivat täynnä iloa ja laulua. Koimme voimakkaasti, että musiikin ja laulun myötä viety evankeliumi lienee meille tutuin ja luontevin tapa viedä lähetystä Rakkaudesta. Onko se tiemme tulevaisuudessa, jää Herran haltuun.

Kansainvälinen seurakunta jää myös mieleemme ilmapiiriltään ystävällisenä, vapaana ja lämpimänä kristillisenä yhteisönä. Jos siis joskus Etiopiassa vierailette, käykää toki tervehtimässä ILC:n kirkkokansaa puolestamme!

Suomessa jatkuu arkinen työ ja opiskelu. Kiitos teille, jotka olette seuranneet syksyämme Etiopiassa. Erityiskiitokset Sarille ja Vesalle, Ammille ja Miikalle sekä lapsille ja muille suomalaisille läheteille, joihin saimme tutustua. Nyt jäämme ilolla ja mielenkiinnolla odottamaan, mitä Hanna ja Juha kokemuksistaan kertovat.

Igziebeher jimmesken!

Miina ja Tuomas kuittaavat.

Kuva: Tuomas A. Meurman

ETIOPIA: tutustumista Addis Abebaan

Lähetysharjoittelussa on syytä varautua kaikenlaiseen. Aikataulut ja tehtävät elävät koko ajan. Ensimmäinen yllätys meille oli, että suuntaamme varsinaiseen työkohteeseemme Hosainaan vasta päivien päästä. Meille tarjoutui viikko Addis Abebassa, ja ensi keskiviikkona suuntaamme vielä pohjoiseen Dessieen tutustumaan Lähetysseuran työhön ennen kuin lähdemme täysin päinvastaiseen suuntaan kuurojen koululle.

                      Addis Abebassa vietetty aika on antanut meille mahdollisuuden tutustua rauhassa paikalliseen kulttuuriin. Varsinkin Juhalle ristiriita köyhyyden ja rikkauden välillä tuli shokkina (oman Tansanian-matkani perusteella osasin vähän odottaa tätä). Siinä missä toisella puolen katua on palatsi, toisella puolella on pelleistä ja savesta väsätty slummi, ja kaikki tämä aivan pääkaupungin ydinkeskustassa. Kaduilla näkee paljon kerjäläisiä, monet heistä ilmeisesti lepran vaivaamia.

                      Kaikesta huolimatta olemme lyhyessä ajassa keränneet myös paljon hyviä kokemuksia ja oppineet uutta. Lähdimme Suomesta Miinan ja Tuomaksen neuvojen ja karttojen valjastamana matkaan, mistä olemmekin ottaneet ilon irti. Olemme tehneet retkiä keskustaan ja tutustuneet lähiympäristöön. Myös paikalliset lähetit ovat näyttäneet paikkoja ja kertoneet tavoista. Majoitumme Lähetysseuran vierastalolla, ja olemme nauttineet täällä hyvistä aamiaisista ja lauantaisaunasta.

Majoitumme vierastalon alimmassa kerroksessa.

Heti kun poistumme alueen ulkopuolelle, eteen tulee tärkeä opetus paikallisesta kulttuurista; liikenne. Autojen kirjo paikan päällä on suuri. Vanhat sinivalkoisiksi maalatut Ladat toimivat takseina. Samansävyiset vanhat pikkubussit taas kuljettavat väkeä minne milloinkin, määränpään tietää kun kuuntelee rahastajan huutoa, kuten ”MekanissaMekanissaMekanissa!!” Autot eivät paljoa pysähtele, siksi tien ylityksen kanssa pitää olla tarkkana. Juoksuaskelista on usein hyötyä. Kadut ovat täällä muutenkin täynnä väkeä, ja ilma pöllyää välillä hiekanharmaana liikenteen ja pakokaasujen nostattamana.

Sää on muuten ollut täällä mitä parhainta kesäsäätä Suomen mittapuulla. Valon määrä tuli aluksi yllätyksestä, kun siirryimme harmaasta Suomen talvesta 12 tunnin auringonpaisteeseen. Yö tulee täällä nopeasti, ja valon vastapainona on 12 tuntia pimeyttä. Olemme saaneet täällä hyvin unta, joskin pieniä häiriötekijöitä on välillä havaittavissa. Iltaisin paikalliset jättikorpit tai iibis-linnut tai molemmat pitävät kovaa raakkumista, vaikka ovatkin muuten niin komeita lintuja. Aamu-yöstä taas paikallinen ortodoksiseurakunta herää eloon ja täyttää ilmatilan messuamisellaan. Onneksi olemme vierastalon kellarikerroksessa, jonne äänet tulevat paljon vaimeampina kuin muiden lähettitoverien asuntoihin.

Kuten Miina ja Tuomas tässä blogissa ovat aiemmin kirjoittaneet, paikallinen ruoka täällä muodostuu injera-lätyistä (maku muistuttaa ohran ja piimän sekoitusta), jonka kanssa on erilaisia kastikkeita. Paikallisen berber-mausteseoksen kanssa pitää olla varovainen, sillä suurena määränä se polttaa vielä kokemattoman ruokailijan suuta. Voi olla, että tämän reissun jälkeen suomalainen ruoka ei maistu enää miltään. Itse kasvissyöjänä olen pärjännyt hyvin, ja ravintoloissa viesti menee perille kun toivoo paastoruokaa. Paastopäiviä on tässä maassa yli 200, joten asiaa pidetään hyvin luonnollisena.

Perinteinen etiopialainen kahvihetki sisältää maukasta ja erittäin vahvaa kahvia. Kahvileipänä popcorn!

Toistaiseksi olemme välttyneet ruokamyrkytyksiltä tai muilta pöpöiltä. Täällä 2300 metrin korkeudessa malaria-hyttysetkään eivät kiusaa. Itse sain jo ensimmäisen työtehtäväni kansainvälisessä jumalanpalveluksessa säestäjänä, mutta muuten olemme olleet vapaalla ja odotamme nyt mitä harjoitteluohjaajamme Heidi on meille Hosainaan keksinyt. Jäämme siis odottamaan, miltä maailma näyttää kun pääsemme pois 4-5:den miljoonan ihmisen Addiksesta maaseudun elämään.

Luonto täällä on parhaimmillaan. Terveiset kaikille tutuille ja tuntemattomille, palaamme blogin pariin taas kun pääsemme toimivan netin ääreen!