Vietettyämme Addis Abebassa viikon, lähdimme ajamaan aikaisin aamulla muutaman sadan kilometrin päässä sijaitseevaan Dessien kaupunkiin, joka on noin parinsadantuhannen ihmisen kotikaupunki. Matkamme vei vuorten yli, amhara-heimon perinteisen asuma-alueen halki. Seurueeseen kuuluivat meidän lisäksemme Vesa ja Sari Lehtelä, SLS;n työntekijöitä Addiksesta, pastori Helena Turja Seinäjoelta, joka on ollut täällä vapaaehtoistyöntekijänä. Lisäksi kyytiin hyppäsi Etiopian luterilaisen kirkon ainoa palkattu kirkkomuusikko Andreas.
Voi perustellusti todeta, että pieninkin tämän matkan aikana ylitetyistä vuorista vastaisi melkoista tunturia kotimaassa, ja tämän maan matalin kohta on suunnilleen meidän Haltimme tasalla. Matkan varrella nousimme välillä lähes neljän tuhannen metrin korkeuteen, ja välillä laskeuduimme noin tuhannen metriin. Kuvaavaa on, että vesipullotkin menivät paineen vaihtelusta ruttuun. Näköalat olivat huimaavia, ja eläimistö tien varrella eksoottista. Välillä taajamissa tien täyttivät vuohet, lampaat, nautakarja, kamelit, aasit ja tietysti paikalliset hevoskiesit!
Dessiessä tutustuimme luterilaisen Mekane Yesus-kirkon työhön. Kävimme paikallisen synodin (meikäläisittäin hiippakunnan) toimistoilla tutustumassa työntekijöihin, jotka kertoivat meille muun muassa kirkon vammaistyöstä. Pääsimme tutustumaan tähän toimintaan ruohonjuuritasolla, vierailemalla toimintakeskuksella, missä nämä ihmiset keskustelivat omista asioistaan ja saivat apua moniin käytännön ongelmiin. Tuntui hurjalta ajatella, että muutama vuosi sitten nämä ihmiset olivat näkymättömissä, kuka sukulaisten piilottamana, kuka kerjäläisenä. Nyt nämä samat ihmiset keskustelivat itse omista asioistaan ja miettivät, kuinka voisivat parantaa toimeentuloaan esimerkiksi pienyrittäjyyden kautta.
Pääsimme vierailemaan kirkon sosiaalityöntekijän kanssa muutamien vaikeasti vammaisten lasten koteihin. Oli silmiä avaavaa vierailla näiden ihmisten kodeissa, jotka eroavat jokin verran asuntomessujen tarjonnasta. Samalla tutustuimme Mekane Yesus-kirkon voimavaraan, vapaaehtoistyöhön. Kotikäynneillä meitä opasti myös eräs paikallisen seurakunnan jäsen, joka kiertää tervehtimässä ja auttamassa vaikeasti vammaisia heidän kodeissaan.
Meidän Dessiessä olessamme tuli tammikuun 19. päivän aika. Tällä päivämäärällä Etiopian ortodoksinen kirkko viettää loppiaista, paikallisesti kutsuttuna timkatia. Loppiaisen aiheena täällä on Jeesuksen kaste Jordanvirrassa (sama teema on suomalaisessa kirkkovuodessa ensimmäisellä sunnuntailla loppiaisen jälkeen). Päivä vastaa juhlavuudeltaan meikäläistä joulua ja juhannusta. Jo viikolla näkyi kaupungeissa timkat-koristeita, kaduille tuotiin kylttejä, ja ruokaa laitettiin suuren perhejuhlan edellä.
Juhlan vietto alkoi 18.1. aaton tapahtumilla, jolloin ortodoksisista kirkoista ympäri kaupunkia tuodaan juhlallisessa kulkueessa liitonarkin kopio eli tabot. (Jokaisessa ortodoksikirkossa on alttarin takana kopiot liitonarkista ja lain tauluista. Etiopialaisen legendan mukaan alkuperäisen liitonarkin sijainti on Etiopiassa Lalibelassa.)
Aattoiltapäivänä kaupungille järjestäytyi suuria juhlakulkueita perinteisessä järjestyksessä, ja katujen varret täyttyivät kulkueiden seuraajista. Jokaisesta kirkosta lähti kulkue, joidenka väkijoukko yhtyi Dessien urheilukentälle suureksi juhlakansaksi. Kulkueissa osallistujat ja suuri osa tienvarsikansaa oli laittanut ylleen puhtaan valkoiset juhlavaatteet, papeilla oli kirkkaanvärisiä juhlapukuja. Ilmatilaa hallitsi kirkkorummun rytmikäs kumu sekä kovaäänisistä toistetut vuorolaulut. Kulkueiden kärjessä kulkivat nuorten miesten tiiviit ryhmät, joissa nuorukaiset hyppivät ja tanssivat edestakaisin, heiluttivat keppejä, lauloivat lauluja, ja pitivät silminnähden hauskaa. Tämän ryhmän jälkeen seurakunnan lippua/banderollia kannettiin, jota seurasi lasten ja nuorten laulavia ja tanssivia ryhmiä. Kulkueen keskellä tuli apupappien ja korkeampien hengenmiesten värikäs linnake, joiden yllä kimmelsi kulta- ja hopealangasta jäykät kankaat, suitsuke tuoksui, ja värikkäät päivänvarjot suojelivat hengenmiesten silmiä auringolta. Heistä etummaiset kantoivat suuria ikonitauluja mukanaan. Suurimman päivänvarjon alla kunniatehtävän saanut pappi kantoi päänsä päällä tabotia, joka oli verhottu paksuun kankaaseen. Pappien kulkiessa ohi, hurskas kansa kumarsi, niiasi ja teki valtoimenaan ristinmerkkejä (timkat on yksi niitä harvoja tilanteita, jolloin tavallinen kirkkokansa saa nähdä kirkkonsa kaikkein pyhimmässä säilytetyn tabotin).
Seurasimme väkijoukossa Dessien timkatin aattomenoja, juhlat olisivat jatkuneet yli yön ja pari seuraavaa päivää, muun muassa jumalanpalveluksella juhlakentällä, veden pyhityksellä (sen näimme hotellin telkkarista), ja paluu kulkueella (jonka keskelle jäimme palattuamme sunnuntailounaalta kaupungista). Vaikka Dessien ympäristön väestö onkin pääasiassa muslimitaustaista, oli silti kaupunki tupaten täynnä juhlakansaa. Eräs etiopialainen tuttavamme muisteli, ettei aiemmin juuri koskaan ollut näkynyt näin paljon Etiopian lippuja timkat-kulkueissa. Ortodoksinen kirkko ja muslimit käyvät vääntöä maan enemmistöuskonnon asemasta, jolla on vaikutusta myös vallan jakautumiseen. Ehkä lippujen käyttö näyttävässä kulkueessa oli ortodoksien tapa viestiä, ettei enemmistö ole vielä muslimeilla. Yhteisen symbolin omiminen tietysti saattaa ärsyttää muita, koska esimerkiksi muslimit eivät käytä kansallisia tunnuksia kokoontuessaan kulkueissa kaupungilla. Etiopia on muutoksen tilassa monella tavalla, jäämme tarkkailemaan mihin suuntaan muutokset kääntyvät ja rukoilemme, että rinnakkaiselo eri uskoa tunnustavien välillä voisi tapahtua rauhanomaisesti ja ystävyyden hengessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti