Terveiset Botswanan pääkaupungista Gaboronesta, kuinka olet
nukkunut?
Kiitos kysymästä, aika hyvin, tosin yksinkertaisten
ikkunoiden läpi kantautuvat äänet ja koirien joukkohaukunnat ovat välillä
hämmentäneet hiljaisiin öihin tottunutta.
Olen täällä Gaboronessa Suomen Lähetysseuran (SLS:n) kolmen
kuukauden harjoittelussa vapaaehtoistyöntekijänä tutustumassa Lähetysseuran
työhön Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, lähinnä Botswanassa. Harjoittelua
varten olen käynyt viiden viikonlopun mittaisen esikoulutuskurssin, jonka
jälkeen harjoitteluun voi hakea eri puolille maailmaa. Saman kouluksen myötä
myös muut tämän blogin kirjoittajat ovat päätyneet Etiopiaan, Nepaliin ja
Taiwanille.
Naputtelen tätä keskiviikkona, kolmantena iltapäivänä minun
ja harjoittelijaparini Riikan asunnossa jonkun matkan päässä Gaboronen
keskustasta. Tähän mennessä olemme
käyneet internetin päässä läheisellä ostarilla, jossa olemme samalla tehneet
ruokaostoksia ja viilentyneet helteestä. Kotimme on uusi ja siisti, kahdella
makuuhuoneella, olohuoneella, keittiöllä ja kylpyhuoneella varustettu
rivitaloasunto. Naapurimme ovat kansainvälisiä, eteläafrikkalaisia ja
israelilaisia ja vaikuttavat mukavilta. Uima-allaskin on, mutta tällä hetkellä
siinä lilluu kuollut rotta, joten olemme jättäneet sen kokeilematta. Kotoisuutta
olemme luoneet raitaserveteillä, kynttilöillä ja kokkaamalla.
Lähtöpäivän aamuna kävin Vanhan kirkon messussa, jossa
matkaan evästivät muun muassa alkuvirtenä jo oman rippikoulun muistoihin vievä
”Onneni on olla Herraa lähellä” ja loppuvirtenä ”Herraa hyvää kiittäkää”.
Niiden ja muiden viimeisen Suomen viikon mittaan veisattujen ja hyräiltyjen
virsien saattelemana tuntui aika levolliselta lähteä matkaan, reitille
tuntemattomalle.
Matkustimme Riikan kanssa vajaan vuorokauden Helsingistä
Gaboroneen, jonne saavuimme maanantaina iltapäivällä Frankfurtin ja
Johannesburgin kautta. Lentoreittimme muuttui yllättäen Helsinki-Vantaalla
kulkemaan Lontoon sijaan Frankfurtin kautta ensimmäisen koneen myöhästymisen
takia, mutta palvelu pelasi ja liput vaihtuivat odotellessamme matkallemme
suotuisasti ja pääsimme perille suunnitelman mukaan.
Ensimmäisinä päivinä tutustuimme Gaboroneen ohjaajamme Maria
Stirlingin kanssa. Hän on ollut Botswanassa Suomen Lähetysseuran (SLS)
palveluksessa yli kaksikymmentä vuotta ja vastaa tällä hetkellä paikallisen
luterilaisen kirkon musiikkityön kehittämisestä. Liikuimme valkoisella (maasto)autolla,
joita katukuvassa käytännöllisyytensä ja näkyvyytensä takia näkyy paljon. Maria
näytti meille paikkoja, työmatkareittimme ja paikallisen julkisen liikenteen
kombien pysäkkejä.
Jo heti ensimmäisenä päivänä törmäsimme tekstin alussa
oleviin tervehdyksiin ja paikallisten tapaan kätellä ihmisiä oikealla kädellä pitäen
samalla oikeasta käsivarresta tai kyynerpäästä vasemmalla kädellä kiinni. Nuorista
monet myös kättelevät toisiaan kämmeniä kolme kertaa kääntelemällä. Periaatteessa
englannilla pärjää Botswanassa hyvin, sillä se on maan virallinen kieli, mutta
saimme pian huomata, että käytännössä myös setswanan perusteista on suurta hyötyä.
Kapealta ensivaikutelmaltaan Botswana ja Gaborone
muistuttavat hyvin paljon naapurimaataan Namibiaa ja sen pääkaupunkia
Windhoekia. Maria kuvasi Botswanaa hyvin länsimaiseksi ja siltä paikoin
tuntuukin, kuten välillä Namibiassakin. Etenkin ostoskeskukset ja meidän
kotimme voisivat sijaita missä tahansa päin Eurooppaa. Toki luonto, ihmiset ja
heidän huomionsa meitä valkoisia kohtaan muistuttavat että olemme toisella
puolella maailmaa. Olemme nähneet vasta vähän, joten luulen että hiljalleen
alan ymmärtää tätä maata ja sen erilaisuutta paremmin. Yhtenä suurena erona on
tietenkin se, että auringon pian kuuden jälkeen laskiessa ei ulkona ole syytä
enää yksin liikkua. Siksi päivärytmikin on jo muutamassa päivässä kääntynyt
enemmän auringon mukaan kulkevaksi: aikaisin ylös ja aikaisin nukkumaan.
Iltaisin nukkumaan käydessäni ja uusia ääniä kuunnellessani
olen lukenut Oulun kodin kirjahyllyn tyhjennyksestä mukaan lähteneestä kirjasta
Lepään palmumatollani ja rukoilen - Afrikkalaisia rukouksia (SLS 1970)
seuraavaa iltarukousta:
Aurinko on jo laskenut.
Olen sammuttanut valot, ja vaimo ja lapset nukkuvat jo.
Eläimet metsässä ovat peloissaan,
samoin matoillaan makaavat ihmiset.
Heille on päivä ja sinun aurinkosi rakkaampi kuin yö.
Mutta minä tiedän kuitenkin,
että jossain kaukana on sinun kuusi
ja sinun silmäsi ja samoin kätesi.
Sen tähden en pelkää.
Sinä olet jälleen tänä päivänä johdattanut meitä
ihmeellisesti.
Kaikki ovat
tyytyväisenä ja kylläisinä käyneet matoilleen.
Anna meille unessa virkistys,
niin että huomenaamulla voisimme taas virkeinä ryhtyä
tehtäviimme.
Ole kaukana Aasiassa asuvien veljiemme kanssa,
jotka ehkä juuri nyt heräävät.
Aamen.
Ensimmäisen illan auringonlasku kotioveltamme kuvattuna.
(Kuva: Riikka)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti