TAIWAN Jokaiselle omalla kielellään

Yksi Lähetysseuran työmuodoista Taiwanissa on maahanmuuttajatyö. Taiwan on kulttuurien sulatusuuni monessakin mielessä. Saaren kantaväestön sukujuuret koostuvat eri puolilta Kiinaa tulleista esi-isistä, paikallisista aboriginaaleista sekä hollantilaisten ja japanilaisten valloittajien jälkeläisistä. Nämä ryhmät ovat kuitenkin kaikki taiwanilaisia.

Maahanmuuttajia on käytännössä kaksi eri ryhmää. On länsimaista työn tai koulutuksen perässä tulleet ekspatriootit (niin kuin he itseään kutsuvat). Esimerkiksi englanninopettajia tulee Taiwaniin satoja vuosittain, ja he voivat tienata täällä keskimääräistä taiwanilaista paremmin. Länsimaalaiset saavat olla Taiwanissa rauhassa ja turvassa, sillä länsimaalaisten vahingoittamisesta rangaistaan pitkillä tuomioilla. Taiwan haluaa pitää maineensa turvallisena maana turisteille.

Sitten on tämä toinen ryhmä. Köyhemmistä Aasian maista työn tai avioliiton perässä tulleet. Heitä on muun muassa Thaimaasta, Vietnamista, Indonesiasta, Philippiineiltä ja Manner-Kiinasta. Heidän osansa tässä maassa ei yhtä hyvä ja turvallinen kuin länsimaalaisten tulijoiden.

Yksi suuri ryhmä ovat hoitotyöntekijät. Taiwanissa hallitus ei järjestä eikä tue vanhusten tai kehitysvammaisten hoitoa muuten, kuin mahdollistamalla ulkopuolisen avun palkkaamisen työviisumeilla. Lainsäädäntö ei turvaa näille hoitajille vapaapäiviä eikä juuri muitakaan oikeuksia. Osa työnantajista kohtelee heitä hyvin ja inhimillisesti, mutta valitettavasti osa ei. Tällaisella viisumilla maahan tullut on sidottu työnantajaansa. Jos kaltoinkohdeltu pakenee ja etsii muuta työtä, ensimmäinen työnantaja todennäköisesti tekee hänestä ilmoituksen ja hän menettää viisuminsa.

Näitä viisuminsa menettäneitä pidetään eräänlaisissa vankiloissa. Englanninkieliselle termille detension center on vaikea löytää suomennosta, sillä vastaavanlaisia paikkoja ei meillä taida olla. Vastaanottokeskuksetkin ovat hieman eri periaatteella toimivia. Käytännössä näitä vankeja pidetään lukkojen takana sen aikaa, että heidän paperinsa ovat kunnossa ja heidät passitetaan takaisin kotimaahansa. Osa joutuu odottamaan pidempään kuin toiset.

Kuluneen viikon aikana olen saanut vierailla kolmessa tällaisessa vankilassa. Kyse oli saksalaisten ja amerikkalaisten lähetystyöntekijöiden (joiden kanssa SLS tekee yhteistyötä) järjestämistä tilaisuuksista, joissa he ja joukko paikallisseurakuntien vapaaehtoisia soittivat, lauloivat, rukoilivat ja lukivat raamatunkertomuksia viidellä kielellä. Lisäksi heille jaettiin pieniä avustuksia (ruokaa, juomaa, hedelmiä ja joissain paikoissa hygieniatuotteita).

Näille ryhmille järjestetään seurakuntatoimintaa myös vankiloiden ulkopuolella. Eri kieliryhmillä on omat kirkkonsa, jotka toimivat paljolti lähetystyön avustuksella. Eilen saimme osallistua thaikirkon jumalanpalvelukseen. Lähetystyöntekijät kuskasivat thaimaalaisia tehdastyöläisiä, hoivatyöntekijöitä ja vierasvaimoja eri puolilta lähialuetta, sillä heillä itsellään ei ole oikeutta ajaa Taiwanissa (ja kulkuyhteydet ovat usein huonot). Jumalanpalvelus pidettiin illalla, että mahdollisimman moni olisi vapaalla ja pääsisi mukaan.

Tilaisuudet olivat kaikki todella koskettavia. Se voima ja palo, jolla thaikirkossa laulettiin ylistyslauluja, kouraisi sydämestä, vaikka en ymmärtänyt sanaakaan. Muistan jonkun joskus kertoneen miehestä, joka vieraili köyhässä Afrikan maassa ja lahjoitti pois kaiken mitä omisti, koska halusi auttaa. Vähän samanlainen tunne yritti ottaa vallan myös minun omastatunnostani. Mitä voisinkaan antaa tai tehdä auttaakseni heitä. Tunsin jonkinlaista häpeää hyväosaisuudestani.

Maahanmuuttajatyö Taiwanissa on olennaisesti osa lähetystyötä. Siinä yhdistyy monet SLS:n toimintaperiaatteista, muun muassa ihmisarvon puolustaminen, lähimmäisen rakkauden osoittaminen ja kristillisen toivon tuominen näiden ihmisten tietoisuuteen. Kuulin muun muassa tapauksesta, jossa Taiwanissa uskoon tulleet maahanmuuttajat olivat palanneet kotimaahansa ja perustaaneet siellä kirkon. Kristittyjen yhteys yli kielirajojen auttoi myös minua omantunnon tuskissani. Parasta mitä voin tehdä näiden ihmisten puolesta, on rukoilla.

Osassa vankiloista ei saanut ottaa kuvia, ja tässäkin vain niin, ettei vankien kasvot näy. Kuvassa vasemmalla puolella näkyy thaiseurakunnan bändiä, joka loi tunnelmaa, joka ei valitettavasti välity kuvasta. 

Thaiseurakunnan jumalanpalveluksesta. Pieni huone melkein tärisi siitä voimasta, joka heidän laulustaan kumpusi.

Ihan lähellä thaiseurakuntaa oli vietnamilainen seurakunta.