BOTSWANA 19.9.2013 Ensimmäisten työpäivien tunnelmia

Toisena kokonaisena päivänämme Gaboronessa pääsimme täysillä kiinni vapaaehtoistyöntekijän arkeen, kun aamulla puoli kahdeksan aikaan auringon jo alkaessa lämmittää lähdimme kävelemään kohti Itumeleng-päiväkotia, jonne kävelymme kesti 40 minuuttia. Itumeleng on paikallisen luterilaisen seurakunnan päiväkoti, jossa lapsia on noin 50, kaikkia työntekijöitä yleensä kai viisi. Reitti kulkee autoteiden varsien kävelypolkuja ja tien pientareita pitkin sekä läheisen ostoskeskuksen parkkipaikan läpi. Matkalla on nähty jo ainakin kukkoja, kanoja, vuohia, lehmiä ja koiria. Aamuisin käveleminen on ollut mukavan vilpoisaa, mutta iltapäivällä auringon porottaessa vauhti on ollut huomattavasti rauhallisempi. Siksi puolivälissä onkin ollut hyvä pysähtyä ostarille viilentymään ja päivittämään internet-kuulumisia.

Lapset ottivat meidät innostuneina vastaan, minkä jälkeen heidät asetettiin jämptiin pituusjärjestykseen meidän eli heidän uusien opettajiensa esittelyämme varten. Lapsille painotettiin ettemme ymmärrä setswanaa vaan meille on puhuttava englantia.

Yhteisen aamuhetken, laulujen ja raamatunkertomuksen jälkeen lapset jaettiin kahteen tilaan, noin 5-vuotiaisiin eskareihin ja pienempiin. Harjoitteluparini lähti eskarien ja heidän opettajansa mukaan, itse jäin apuopettajan kanssa pienempien ryhmään.

Opettaja kävi lasten kanssa läpi viikonpäiviä, kuukausia ja numeroita läpi laulujen avulla, jotka lapset tuntuivat osaavan hyvin. Sen jälkeen hän jakoi noin 25 lapsen ryhmän kahtia ja antoi toisen niistä vastuulleni.

Hämmennys oli molemminpuolinen, sillä en ollut valmistautunut lasten opettamiseen ja lapsetkin olivat hieman hämmentyneitä uudesta opettajastaan. 

Pian havaitsin, että välillämme vallitsi melkoinen kielimuuri. Katselimme kuitenkin yhdessä erilaisia muotoja ja mietimme niiden englanninkielisiä nimiä, kunnes kaikkien keskittymiskyky alkoi herpaantua. Myöhemmin lapset piirsivät ja heidän puhestaan uskoin arvaavan sanan setswanankielisen ”katso”, joka usein sanan ”teacher” jälkeen tuli.

Päivän mittaan ymmärsin, etteivät lapset kovasta vakuuttelusta huolimatta käsittäneet etten ymmärrä heidän setswanankielistä puhettaan. He eivät myöskään osanneet kertoa asioitaan englanniksi. Lauseet alkoivat aina ”teacher”, jonka jälkeen tuli jotain minulle käsittämätöntä. Lasten luottamus tuntemattomaan aikuiseen syntyi kielimuurista huolimatta nopeasti. Jo ensimmäisenä päivänä saimme todeta, että myös päiväkodin henkilökunnan luottamus meihin, tuntemattomiin ja vieraskielisiin vapaaehtoisiin oli kova, sillä lapset jätettiin heti huoletta meidän vastuullemme.

Tänään torstaina oli päivä, jota lapset ja varmasti päiväkodin aikuisetkin olivat odottaneet pitkään, nimittäin lähdimme retkelle! Yhdeksän aikaan lapset pakattiin muutamaan autoon ja lähdimme matkaamaan kohti Lion Park Resortia, jonne matkaa oli noin puolituntia. Lapset olivat selvästi jännityksestä levottomia, itse en oikein tiennyt minne retkemme suuntautuisi.

Siksi yllätys olikin melkoinen, kun keskeltä kuivaa pöheikköä esiin ilmestyi huvi- ja vesipuisto. Sitä ennen kävimme kuitenkin ihmettelemässä leijonia! Kuutisen leijonaa aitauksessaan ja meitä ohjeistanut pellepukuinen opas saivat lapset hämmästyksestä rauhoittumaan. Yhden ärjäisynkin kuulimme aivan vieressämme olleelta leijonalta ja se säikäytti isommat ja pienemmät katselijat.

Leijonien ihastelun jälkeen suuntasimme huvipuistoon, jossa vietimme riemukkaan iltapäivän. Laitteiden turvaluokitus ei ollut aivan suomalaista standardia vastaavaa, mutta selvisimme kaikki hienosti ja olimme innoissamme. Lasten riemua oli ilo seurata ja osallistua heidän huvitteluihinsa. Lopuksi saimme aikuisten kanssa vielä ekstralaitteita ja –vauhtia lasten katsellessa meitä. Muutaman karusellikierroksen ja muun pyörimisen jälkeen päässäni pyöri kovasti, mutta riemu oli yhtä korkealla kuin lapsilla. Lopuksi lapset pääsivät vielä uimaan ja vesiliukumäkeen, suuri osa ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Pienempiä vesi ja vauhti hieman hirvittivät, mutta isommat lapset olivat sitäkin enemmän innoissaan.

(Kaksi ylintä kuvaa: Riikka)

Paluumatkalla kombissa torkkuvien lasten lisäksi oli myös huvittelusta väsyneitä opettajia. Päiväkodille päästyämme kiittelimme riemukkaan päivän lisäksi säästä, joka oli onneksemme pilvinen ja silti aivan tarpeeksi kuuma. Kiitosta sai myös kuskimme, joka matkallaan heitti kaksi nuutunutta vapaaehtoista kotiinsa.

Kellon nyt lähestyessä kahdeksaa voinkin siis jo mielessäni todeta, että

Hyvää yötä, Jeesus myötä,

kiitos tästä päivästä, se oli kiva! Tosi kiva!