NEPAL Osana yhteistä kirkkoa

Meidän harjoittelusta on nyt 2/3 takana. Keskimmäinen kolmannes meni pääosin kenttämatkoilla ja lomaillessa. Ensin minä olin TEACH pyhäkoulujärjestön kanssa Nuwakotin maakunnassa kolme päivää observoimassa pyhäkoulunopettajien ja pastoreiden kurssia. Kathmanduun päästyäni Emmi lähti Chitwanin maakuntaan Etelä-Nepaliin tutustumaan muutamaksi päiväksi kehitysyhteistyöprojektiin. Emmin palattua matkalta minä taas lähdin kuudeksi päiväksi Morangin maakuntaan tutustumaan Nepalin ainoaan luterilaiseen kirkkoon.

Morangin luterilaisten pääkirkko sijaitsee keskellä maaseutua, valtavien riisipeltojen keskellä.

Nepalin kristillisyys on ns. "jälkitunnustuksellista" kristillisyyttä. Euroopassa vaikuttavat kristilliset tunnustuskunnat toimivat täällä, mutta niiden raja-aidat ovat hyvin matalat, jos niitä on ollenkaan. Luterilaisuus on tässä maassa todellinen vähemmistö. Nepalin tiettävästi ainut luterilainen kirkko toimii Etelä-Nepalissa Morangin maakunnassa, aivan Intian rajalla. Kirkon lähes kaikki noin 1000 jäsentä kuuluu Santal-heimoon ja seurakuntia on 12. Vaikka kirkko toimii hyvin pienellä alueella ja on vahvasti sidoksissa yhteen etniseen ryhmään, on kirkon nimi koko komeudessaan Nepalin evankelisluterilainen kirkko. 

Santaleja jumalanpalveluksessa savimajakirkossa.

Tutustuimme yhdessä Lähetysseuran Nepalin lähetin Mian, raamattukouluttaja Eeron ja muusikko Suikin kanssa tämän kirkon toimintaan ja osallistuimme kaksipäiväiselle nuorten leirille. Kirkko on syntynyt aikoinaan norjalaisten ja tanskalaisten lähetystyöntekijöiden työn seurauksena ja siten jumalanpalveluksissa oli paljon tuttuja vaikutteita pohjoismaisesta luterilaisuudesta. Papit käyttivät albaa ja stolaa, mitä en ollut aikaisemmin Nepalissa nähnyt missään kirkoissa. Myös laulettavissa lauluissa oli meiltä päin tuttuja virsiä, joita oli sitten käännetty santalin kielelle. Ongelmana oli kuitenkin, että santalin kieli on kuihtumassa ja nuoret puhuvat paremmin nepalia tai hindiä. Siten santalin kielisten virsien laulaminen tuotti selkeitä ongelmia monille nuoremmille seurakuntalaisille ja virret myös laahasivat pahasti. Välillä tuntui siltä, että kontekstuaalisuutta olisi saanut olla hieman enemmän, ainakin musiikissa.

Ehtoollinen luterilaisessa kirkossa. Naisten vuoro polvistua alttarille.
Miehet ja naiset istuvat tarkasti omilla puolillaan kirkkosalia ja myös ehtoolliselle
mentiin omissa vuoroissa. Naiset peittivät päänsä ainoastaan rukoiltaessa
ja ehtoolliselle mennessä.

Nuorten leiri pidettiin pääkirkolla, jonka yhteyteen on tämän vuoden alussa valmistunut uusi leirikeskus. Lähetysseura on ollut rahoittamassa tätä hanketta. Olot leirikeskuksessa oli meillä suomalaisilla mitä parhaimmat. Iltaisin huoneen valtasivat pienet ötökät ja liskot, joilta suojauduimme sängyn ympärille laitetulla verkolla. Leirille osallistui 60-70 nuorta, naisia oli noin 2/3. Ohjelmaosuudesta vastasi meidän lisäksi Intiassa toimiva santali-helluntaipastori, joka oli kasvanut luterilaisessa perheessä. Maanantaina pidimme Suikin kanssa musiikkitunnin 60 nuorelle ja meno oli upea. Tiistaina pidin leirin aamuhartauden ja 10 hengelle ryhmäkeskustelut. Nuoret tuntuivat olleen varsin innoissaan leiristä. Tiistaina kun leiri päättyi, jäi puolet nuorista viettämään aikaa kirkolle.  

Leiriolympialaiset käynnissä, aivan kuten Suomessa. Myös iltaohjelmaa pidettiin,
 oli leikkejä ja lauluja sketsejä.

Aamunavausta pitämässä nuortenleirillä. Paikallinen kansakoulunopettaja tulkkaa.

Jos kerta Nepalin kristityistä noin 1000 on luterilaisia, niin mitä ne 2 miljoonaa muuta ovat? Täällä kirkon määritelmä on hyvin erilainen kuin Suomessa. Kirkoksi katsotaan vähintään noin 20 kristityn yhteisö, joka viettää omaa jumalanpalvelustaan, eli melkein sama kuin Suomessa seurakunta. Kirkon sisällä toimii fellowshipejä, jotka vastaavat Suomen oloissa raamattupiiriä tai solua. Osa kirkoista on järjestäytynyt erilaisiin kirkkoyhteisöihin. Merkittävimmät ovat helluntailaisten Assembly of God, Baptistikirkkojen yhteisö ja muiden protestanttisten kirkkojen NCFN = National Churches Fellowship of Nepal, jonka työtä Lähetysseura täällä tukee. Suurin osa kirkoista ei kuitenkaan ole liittynyt mihinkään näistä tai muistakaan kirkkoliitoista, vaan ovat itsenäisiä kirkkoja. Siksi tunnustuskunnilla ei ole täällä juurikaan merkitystä ja kristityt voivat käydä missä tahansa kirkossa jumalanpalveluksessa. 

Omien havaintojeni mukaan jumalanpalveluksien kaava on hyvin samanlainen kaikissa kirkoissa, olipa kirkkoliitto tai tunnustuskuntayhteys mikä hyvänsä. Aluksi on tavallisesti noin 30 min ylistyslauluja. Seuraavat 30 min rukoillaan. Ja sitten on 20-45 min saarna. Loppuun saattaa tulla vielä joku rukous, jonka jälkeen tilaisuus loppuu kuin seinään ilman mitään loppulauluja. Ehtoollista vietetään kirkoissa yleensä kerran kuukaudessa. 

Ylistyslauluja on yleensä säestämässä bändi ja tunnelma alkaa nousta kivasti heti tilaisuuden alussa. Osa näistä lauluista ovat eurooppalaista alkuperää ja Suomessa niitä löytyy mm. messulaulukirjoista ja Siionin Kanteleesta. Kauniita melodioita. Rukoiltaessa täällä kaikki puhuvat tai huutavat samaan aikaan omaa rukoustaan. Todella vieras tyyli suomalaiselle, joka on tottunut hiljaiseen rukoukseen. Monesti olen ihmetellyt, eikö ketään haittaa, kun kaikki kuulevat omat rukoukset niitä kovaan ääneen huudettaessa. No kait täällä ihmiset hiljaakin rukoilee, jos ei halua kaikkea ympärillään oleville kuuluttaa. Saarnoja on ollut mukava kuunnella, ainakin ensimmäiset 10 min, jos tulkkaus toimii. Mikäli tulkkaus toimii, tämä osuus on itselleni ehkä kaikista tutuin, sekä sisällöltään että tyyliltään.

Juttutuokiolla jumalanpalveluksen jälkeen. Kirkkorakennukset eivät ole mitään arkkitehtuurin
helmiä tässä maassa. Täällä käytetään enemmän voimavaroja sisältöihin kuin rakennuksiin.

Gyaneshworin kirkko Kathmandussa, yksi Nepalin suurimmista kirkoista.
Lauantaina (Nepalin pyhäpäivä) kirkossa pidetään kolme jumalanpalvelusta
 peräkkäin, josta jokaiseen osallistuu noin 500-700 henkeä.

Käytiin viime perjantaina paikallisen kirkon nuorten illassa. Ajattelin, että ohjelmassa on jotain kivaa pelailua tai sketsiä, mutta kaava olikin täysin sama kuin normaalissa aamujumalanpalveluksessa. Paitsi, että saarna oli suunnattu juuri nuorille. Tilaisuuden jälkeen nuori mies tuli meitä jututtamaan ja kutsui kotiinsa homefellowshipiin. Vierailin siellä sitten eilen illalla. Paikalle kokoontui 10 nuorta ja yhden äiti. Ensin laulettiin muutamia lauluja kitarasäestyksellä, sitten luettiin lyhyesti Raamattua, minkä jälkeen vielä rukoiltiin. Koko homma kesti noin tunnin. Lopuksi vielä juotiin teet. Nuoret kertoivat kokoontuvansa samalla porukalla joka maanantai jonkun kotiin tällaiseen hetkeen ja käyvät viikonloppuisin samassa kirkossa jumalanpalveluksessa. Aikuisilla miehillä ja naisilla on vastaavat omat homefellowshipit. 

Homefellowshipin teejatkoilla.

En ymmärrä nepalin kieltä juuri lainkaan, ainoastaan muutamia sanoja, kuten pratna = rukoilla. Silti tällaiset homefellowshipit ja työpaikan aamuhartaudet ovat olleet parhaita hetkiä täällä, koska ovat kuin "kotihetkiä" vieraassa maassa ja kulttuurissa. Vaikka en osaa nepalilaisia ylistyslauluja tai ymmärrä jaettavia rukousaiheita, niin siitä huolimatta tiedän, että saman Jumalan kanssa ollaan tekemisissä. Laulut, rukoukset ja Raamatun luku toimivat todella hyvin vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan, sillä evankeliumi Jeesuksesta on sama. 


Antti